14.2.2005

Käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

Virallisen syyttäjän syyte

Virallinen syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta 14.7.2000 tehdystä törkeän petoksen yrityksestä, koska nämä olivat yhdessä ja yksissä tuumin hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä yrittäneet erehdyttää Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolan (jäljempänä Pohjola) henkilökuntaa suorittamaan A:lle tämän hallitseman henkilöauton varkausvakuutuksen perusteella korvausta ajoneuvosta anastetusta irtaimesta omaisuudesta. A, B ja C olivat yhdessä toteuttaneet teon niin, että A oli antanut autonsa avaimet B:lle ja C:lle sekä sopinut heidän kanssaan siitä, että nämä ottavat auton luvatta käyttöönsä sekä anastavat autosta renkaat vanteineen ja kaikki hifilaitteet vakuutuksen omavastuuosuutta vastaan. B ja C olivat omaisuuden autosta irrotettuaan sytyttäneet auton palamaan ja palauttaneet autonavaimet tekonsa jälkeen A:lle, joka oli sittemmin tehnyt anastetusta irtaimesta omaisuudesta 13 400 markan määräisen korvaushakemuksen Pohjolalle. Teko oli jäänyt yritykseksi Pohjolan ryhdyttyä tutkimaan vahinkotapahtumaa ja kieltäydyttyä korvaamasta vahinkoa A:lle. Teosta oli kuitenkin aiheutunut vahinkoa Pohjolalle, sillä se oli korvannut auton omistaneelle Primus Autorahoituspalveluille tuhoutuneen auton arvon 18 642 markkaa. Ottaen huomioon tavoitellun hyödyn ja aiheutetun vahingon määrä ja se, että teko oli tehty erityisen suunnitelmallisesti, tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Pohjolan vaatimukset

Pohjola vaati käräjäoikeuteen toimittamassaan kirjallisessa korvausvaatimuksessa, että A, B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan yhtiölle sen auton omistajalle Primus Autorahoituspalveluille maksaman vakuutuskorvauksen 18 642 markkaa korkoineen, koska vastaajat olivat syytteessä mainitulla tavalla aiheuttaneet Pohjolalle sanotun vahingon.

A:n vastaus

A myönsi syytteen siltä osin, että hänen tarkoituksenaan oli ollut saada korvaus autossa olleesta irtaimesta omaisuudesta. Hän ei ollut tavoitellut suurta hyötyä eikä ryhtynyt tekoon suunnitelmallisesti, joten hän kiisti syytteen törkeän petoksen yrityksestä. A kiisti Pohjolan korvausvaatimuksen, koska hänen teollaan ei ollut aiheutettu vakuutusyhtiölle vahinkoa eikä korvausvaatimus ollut syy-yhteydessä syytteeseen.

Käräjäoikeuden tuomio 28.9.2001

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syytteessä esitetyin tavoin syyllistynyt törkeän petoksen yritykseen ja velvoitti A:n, B:n ja C:n yhteisvastuullisesti suorittamaan Pohjolalle sen vaatiman vahingonkorvauksen korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Helena Sahlstedt ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.4.2003

A valitti hovioikeuteen ja katsoen syyllistyneensä vain petoksen yritykseen vaati syytteen hylkäämistä törkeän petoksen yrityksestä. Lisäksi hän vaati, että Pohjolan vahingonkorvausvaatimus hylätään. A ei ollut vastuussa vahingosta, koska se ei ollut syy-yhteydessä syytteessä tarkoitettuun tekoon ja kun hän ei ollut ollut autoa polttamassa.

Hovioikeus totesi, että A:n syyksi luetulla teolla tavoitellun hyödyn määrää arvioitaessa oli otettava huomioon irtaimesta omaisuudesta tavoiteltu vakuutuskorvaus 13 400 markkaa. Tämä määrä ei ollut törkeää petosta koskevan rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin huomattava. Auton vahingoittaminen tarkoituksin saada oikeudeton vakuutuskorvaus autossa olleesta irtaimesta omaisuudesta oli ollut petosrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvaa rikoksen valmistelua. Rikoksella aiheutetun vahingon määrää arvioitaessa oli siten otettava huomioon vahinko, joka ulkopuolisille oli aiheutunut auton tuhoutumisesta. Pohjola oli maksanut auton vakuutuksen perusteella rahoitusyhtiölle 18 642 markkaa korvaukseksi auton tuhoutumisesta. Tätä vahingon määrää ei voitu pitää edellä mainitun momentin 2 kohdan mukaisena huomattavana tai erityisen tuntuvana vahinkona vakuutusyhtiölle. Näin ollen A ei ollut syyllistynyt törkeän petoksen yritykseen. Hovioikeus tuomitsi A:n petoksen yrityksestä.

Korvausvaatimuksen osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen ja lausui perustelunaan, että A oli ollut suunnittelemassa petoksen yrityksen toteutusta ja sopinut rikoksen tekemisestä auton hävittämiseen osallistuneen B:n kanssa. Auton vaurioituminen suunnitellun rikoksen yhteydessä oli ollut A:n ennalta-arvattavissa eikä hän vapautunut vahingonkorvausvelvollisuudesta sillä perusteella, että hän ei ollut ollut muiden tekijöiden mukana polttamassa autoa. Tämän vuoksi A oli velvollinen yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa korvaamaan Pohjolalle aiheutetun vahingon. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ukko Kiviharju, Martti Harsia ja Paula Salonen. Esittelijä Sirpa Kettunen.

Valituslupa myönnettiin. A vaati valituksessaan, että Pohjolan korvausvaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään taikka toissijaisesti, että hänen korvausvelvollisuutensa ainakin alennetaan kolmasosaan vaaditusta 18 642 markasta.

Kihlakunnansyyttäjä ja Pohjola vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Perustelut

Syyte, korvausvaatimus ja ratkaistavana oleva kysymys

1. A:ta on käräjäoikeudessa syytetty törkeän petoksen yrityksestä. Syytteen mukaan A, B ja C ovat yksissä tuumin hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä yrittäneet erehdyttää Pohjolan henkilökuntaa suorittamaan A:lle tämän hallitseman henkilöauton varkausvakuutuksen perusteella korvausta ajoneuvosta anastetusta irtaimesta omaisuudesta. Syytteen mukaan A, B ja C ovat yhdessä toteuttaneet teon niin, että A on antanut autonsa avaimet B:lle ja C:lle sekä sopinut heidän kanssaan siitä, että nämä ottavat auton luvatta käyttöönsä sekä anastavat autosta renkaat vanteineen ja kaikki hifilaitteet. B ja C ovat omaisuuden autosta irrotettuaan sytyttäneet auton palamaan ja tekonsa jälkeen palauttaneet auton avaimet A:lle, joka on sittemmin tehnyt anastetusta irtaimesta omaisuudesta korvaushakemuksen Pohjolalle.

2. Edelleen syyttäjän esittämän haastehakemuksen mukaan teko on jäänyt yritykseksi Pohjolan ryhdyttyä tutkimaan vahinkotapahtumaa ja kieltäydyttyä korvaamasta vahinkoa A:lle. Teosta on kuitenkin aiheutunut vahinkoa Pohjolalle, sillä Pohjola on korvannut A:n auton omistaneelle Primus Autorahoituspalveluille tuhoutuneen ajoneuvon arvon.

3. A:n hallitseman auton on omistanut rahoitusyhtiö. Palon vuoksi tuhoutuneen ajoneuvon arvo, 18 642 markkaa, on korvattu rahoitusyhtiölle Pohjolan myöntämän vahinkovakuutuksen perusteella. A:ta vastaan ajetun syytteen yhteydessä Pohjola on ilmoittanut yhtyvänsä virallisen syyttäjän syytteeseen sekä esittänyt kirjallisen korvausvaatimuksen, jossa se on vaatinut muun muassa A:n velvoittamista korvaamaan Pohjolalle sanotun, rahoitusyhtiölle maksetun vahinkovakuutuskorvauksen määrän korkoineen. Korvausvaatimus on annettu A:lle tiedoksi samalla kun hänet on haastettu vastaamaan syytteeseen. Asian käsittelyssä käräjäoikeudessa Pohjola ei ole ollut edustettuna.

4. Asiassa on kysymys siitä, onko tuo vahingonkorvausvaatimus A:ta vastaan voitu käsitellä ja ratkaista häntä vastaan esitetyn, edellä kuvatun syytteen käsittelyn yhteydessä.

5. A on valituksessaan katsonut, että rikosasian yhteydessä esitettynä vakuutusyhtiön vahingonkorvausvaatimus olisi tullut jättää tutkimatta, koska vaatimus ei perustunut syytteestä ilmenevään teonkuvaukseen. Syytteessä ei ole myöskään väitetty, että auton polttaminen olisi ollut edellytys petoksen yrityksen toteutumiselle. Auton hävittäminen polttamalla olisi lähinnä vahingontekorikos, josta A:ta ei ole syytetty. A on katsonut, että vakuutusyhtiön vaatimus olisi voitu tutkia vain asianomistajan esittämän haasteen nojalla.

Syytteen ja korvausvaatimuksen yhdessä käsittelemisen edellytykset

6. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Asiassa on ensin arvioitava, voidaanko katsoa, että tässä tapauksessa vakuutusyhtiön vaatimus johtui lainkohdassa edellytetyin tavoin syytteessä tarkoitetusta rikoksesta.

7. Mainitun säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa rikokseen perustuvien yksityisoikeudellisten vaatimusten käsittely ja ratkaiseminen yhdessä rikosasian kanssa ilman, että korvaukseen oikeutettu asianosainen joutuisi ryhtymään erilliseen oikeudenkäyntiin. Vakiintuneesti on katsottu, että korvausvaatimuksen perusteena olevien seikkojen ei tarvitse olla yhteneväisiä syytteessä esitetystä teonkuvauksesta ilmenevien seikkojen kanssa. Korvausvaatimusta on siten voitu pitää rikoksesta johtuvana siinäkin tapauksessa, että korvausvaatimuksen perusteena olevat seikat eivät ole kaikilta osin samoja kuin syytteen perusteena olevat seikat.

8. Tässä tapauksessa auton polttaminen on läheisesti liittynyt siihen tapahtumasarjaan, jota petoksen yritystä koskeva syytteen teonkuvaus koski, vaikka ketään vastaajista ei olekaan syytetty autoon kohdistuneesta vahingonteosta. Auton tuhoutumisen vuoksi suoritetun vakuutuskorvauksen takaisin korvaamista koskevaa vaatimusta voidaan siten tapahtumien kulkuun nähden pitää sillä tavoin syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvana, että asiassa ei oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n kannalta ole ollut estettä käsitellä mainitun kaltaista korvausvaatimusta rikosasian yhteydessä.

Korvausvaatimuksen peruste ja käräjäoikeuden menettely

9. Korvausvaatimuksen tutkiminen edellyttää kuitenkin, että vaatimuksen perusteena olevat seikat ilmenevät syytteessä esitetystä teonkuvauksesta tai että niihin on ainakin vedottu itse korvausvaatimuksessa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:stä ilmenevä mahdollisuus käsitellä ja ratkaista rikosasian yhteydessä syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuva vahingonkorvausvaatimus ei muuta tai syrjäytä sitä sääntöä, että vaatimuksen perusteena olevat seikat on ilmoitettava korvausvaatimuksessa, jolleivät ne joltakin osin sisälly syytteen teonkuvaukseen, ja että tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisua korvausasiassa seikkaan, johon näin ei ole vedottu.

10. Tässä tapauksessa A:ta vastaan esitetyn syytteen teonkuvauksessa ei ole lausuttu mitään A:n osallisuudesta auton polttamiseen. Myöskään Pohjolan korvausvaatimuksessa ei ole mainittu seikkoja, joiden vuoksi A olisi vastuussa siitä, että B ja C irrotettuaan autosta A:lle kuuluneen irtaimen omaisuuden olivat sytyttäneet auton palamaan.

11. Hyväksyessään Pohjolan korvausvaatimuksen siltä osin kuin vaatimus on kohdistettu A:han käräjäoikeus on perustanut ratkaisunsa seikkaan, johon ei ollut vedottu. Näin toimiessaan käräjäoikeus on menetellyt virheellisesti.

Korvausvaatimuksen peruste ja hovioikeuden menettely

12. A:n valitettua hovioikeuteen Pohjola on hovioikeudelle antamassaan vastauksessa vedonnut siihen, että asiassa oli pyritty hyödyn saamiseen vahingoittamalla rahoitusyhtiön omistamaa autoa ja että vahingoittaminen oli tapahtunut yhteistuumin. Hovioikeus on hylännyt A:n valituksen ja ratkaissut asian toimittamatta A:n vaatimaa pääkäsittelyä.

13. Edellä todetuin tavoin käräjäoikeus on A:n vahingonkorvausvelvollisuuden osalta perustanut ratkaisunsa seikkaan, johon ei käräjäoikeudessa ollut vedottu. Pohjola ei enää vastauksessaan hovioikeudelle ole voinut vedota aiemmin esittämättä jätettyyn korvauksen perustetta koskevaan seikkaan vaatimuksensa tueksi. Näin ollen korvauskysymystä ei siten olisi myöskään hovioikeudessa saanut ratkaista Pohjolan eduksi, vaan Pohjolan korvausvaatimus A:han kohdistettuna olisi pitänyt hylätä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan siltä osin kuin A on velvoitettu suorittamaan Pohjolalle vahingonkorvausta. Pohjolan A:han kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori (eri mieltä), Mikael Krogerus (eri mieltä), Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Reima Jussila.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Krogerus: Perustelujen kappaleiden 1 - 8 osalta olen enemmistön kannalla. Sen jälkeen lausun seuraavasti.

Vakuutusyhtiö on korvausvaatimuksensa perusteena viitannut syyttäjän esittämään syytteeseen. Syytteessä on edellä kappaleissa 1 ja 2 selostetulla tavalla katsottu A:n, B:n ja C:n toimineen yksissä tuumin ja yhdessä aiheuttaneen Pohjolan vahingon. Hovioikeus on katsonut, että auton vaurioituminen suunnitellun rikoksen yhteydessä on ollut A:n, joka on ollut suunnittelemassa petoksen yrityksen toteuttamista ja sopinut rikoksen tekemisestä auton hävittämiseen osallistuneen B:n kanssa, ennalta arvattavissa eikä A vapaudu vahingonkorvausvelvollisuudesta sillä perusteella, ettei hän ole ollut muiden tekijöiden mukana polttamassa autoa. A on velvoitettu yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa suorittamaan auton tuhoutumisesta Pohjolalle sen vaatima korvaus.

Edellä todetuin tavoin A on oikeudettoman vakuutuskorvauksen saamiseksi tehnyt aloitteen autovarkauden lavastamisesta ja muun ohessa pyörien irrottamisesta autosta. Vaikka nimenomaista sopimusta auton hävittämisestä ei olisikaan tehty, A on ryhtyessään toteuttamaan vakuutusyhtiöön kohdistuvaa petosrikosta, johon on sisältynyt myös auton osittaista purkamista, ottanut joka tapauksessa riskin, että auto tuhoutuu korjauskelvottomaksi. Vakuutusyhtiöllä on siten ollut vakuutussopimuslain 75 §:n nojalla oikeus vaatia A:lta se korvausmäärä, jonka yhtiö on suorittanut korvaukseksi auton tuhoutumisesta.

A ei ole esittänyt sellaisia perusteita, joiden nojalla olisi aihetta rajoittaa hänen korvausvastuutaan vakuutusyhtiölle korvausvelvollisten pääluvun mukaiseen osuuteen eli kolmannekseen korvauksen täydestä määrästä.

Näillä perusteilla katson, ettei ole syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen.

Oikeusneuvos Vuori: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Krogerus.